Suuret lumihiutaleet pyryävät mustaan asvalttiin ja katoavat.
Valo kertoo seuraavasta ajasta, mutta pilvet työntävät historiaa käsistään.

Parissa päivässä olet kasannut maailmaasi pakettiin. Poistanut merkityksettömimmät, sulkenut pusseihin, laatikoihin kannet päälle. Ajan kuluessa kerran suurimpienkin hetkien loisto haalenee. Vuosien jälkeen nättiin rasiaan kaapin perälle. Joskus sitten voi pysähtyä muistelemaan. Hetkiä silloin tärkeimpiä, matkoja itseen ja äärirajoille. Ohitettuja. Muutoksia vähitellen. Siksi pidettävä kiinni kunnes mieli on valmis luopumaan.

Ainoa, johon kasvaa kiinni, irroittamattomiin, olet sinä itse.

Elämä kuljettaa uusiin paikkoihin. Uusiin tarinoihin, elämiin. Päästäkseen seuraavaan risteykseen, on oltava valmis jättämään kaikki vanha taakse. Aloittamaan taas. Uskomaan.
Uusi elämä uudessa maailmassa.
Minkään tarvitse lopullista olla, viimeistä. Aina on takaovia, aina on keinoja.

Tähän hetkeen uskot lujiten.
Kunpa vain muistaisit olla sinä. Antaisit tilaa myös itsellesi. 
Ja saisit.