Aamu tuoksui jäiselle keväälle. Huhtikuulle.
Sille kun päivisin aurinko sulattaa jäitä ja hankia, mutta yöksi pakkanen valtaa kaupungin.
Kun pisara pisaralta kevät voittaa ja maalaa hymyn ihmisten kasvoille.
Pelastaa.

Mutta talvi ei ole vielä täällä. Keväälle ei vuoroa ennen aikaansa.

Oudon paljon liikkuu irti itsestään.
Katselee vierestä. On siinä, mutta ei läsnä.
Lapsena usein, oli silloin normaalimpaa.
Palaa kai johonkin kadotettuun. Niihin ajatuksiin ja tunnelmiin.

Tai on yhtä kesken.