Joku elää unissa.
Lukee niiden hetkistä, muistojen
väleistä. Uskoo ja odottaa niiden tapahtumia. Tarttuu kätkettyihin
viesteihin, hiljaisiin kuiskauksiin, sametin pehmeän yönsä suojaisassa
sylissä.
Toinen uppoaa öisin sakeaan pimeään. Vajoaa historian
palasiin yhteen nivottuna pahimpiin pelkoihinsa. Pakenee ja huutaa.
Peittyy mustaan raskauteen, eikä löydä reittiä takaisin valoon.
Yö toisensa jälkeen.
Ollako
iloinen, vaiko herätä surulliseen todellisuuteensa, kun helpotuksensa
saa kuullessaan sen olevan normaalia. Sivuvaikutuksia vain.
Et vielä olekaan menettämässä mieltäsi.
tiistai, 16. joulukuu 2008
When sleep is no longer rest, it's just the hours that you die.
tiistai, 16. joulukuu 2008
What you are is all you have been, what will be is all you do now.
Elämäsi aaltoillessa kipusi tuulessa, jäit välillä itse sivusta katsojaksi.
Rajauduit erilliseksi olennoksi itsestäsi, todellisuudestasi.
Mieli keinutti eteenpäin päivän kerrallaan, viiltojen sääntelemässä syksyn tuoksuisessa tuulessa. Kirpeys poltti mielen pohjaa joinain päivinä enemmän, joinain vähemmän ja toisina kieltäydyit hyväksymästä sitä ollenkaan.
Kipu kertoi tarinoita sinussa, sinun äänelläsi.
Kuljetti joskus pitkiä matkoja, polkujasi paluusuuntaan.
Välillä istutti kavalan kaipuun sydämeen. Yksinäisyyden. Sen tuttuna kumppanina ikävän.
Saattoi nakertaa päivisin masun pohjaa, hidastaa olemattoman muisteloon. Öisin se täytti unesi, maalasi ne pelottavalla pimeällään. Sillä, joka kantaa syleihin, jotka sulavat yöhön, imevät turvan itseensä ja katoavat mustaan.
Liian pohdinnan päätteenä maailmassa oli vain sinä ja kaikki sanat kertoivat sinusta.
Vaikka tiesit jotain jossain kesken jääneen. Narisevan kuluneen takaoven kerran jääneen salaa raolleen, kaihon vapaasti kulkea.
Joinain hetkinä luulit ikävän juurtuneen sinuun. Syvemmälle kuin tämän hetken. Vielä.
Muistojen tulviva arkku ei tyhjene koskaan. Kasvattaa vain itseään yli äyräiden ja sinun koittaessasi allaan kasvaa vertaisekseen. Jaksaaksesi tämänkin kantaa.
Joku jossain ei löydä mitä etsii, liene tiedäkään.
Tämä kaipuu ei sinun päätöksesi koskaan ollut, ole.
Rajauduit erilliseksi olennoksi itsestäsi, todellisuudestasi.
Mieli keinutti eteenpäin päivän kerrallaan, viiltojen sääntelemässä syksyn tuoksuisessa tuulessa. Kirpeys poltti mielen pohjaa joinain päivinä enemmän, joinain vähemmän ja toisina kieltäydyit hyväksymästä sitä ollenkaan.
Kipu kertoi tarinoita sinussa, sinun äänelläsi.
Kuljetti joskus pitkiä matkoja, polkujasi paluusuuntaan.
Välillä istutti kavalan kaipuun sydämeen. Yksinäisyyden. Sen tuttuna kumppanina ikävän.
Saattoi nakertaa päivisin masun pohjaa, hidastaa olemattoman muisteloon. Öisin se täytti unesi, maalasi ne pelottavalla pimeällään. Sillä, joka kantaa syleihin, jotka sulavat yöhön, imevät turvan itseensä ja katoavat mustaan.
Liian pohdinnan päätteenä maailmassa oli vain sinä ja kaikki sanat kertoivat sinusta.
Vaikka tiesit jotain jossain kesken jääneen. Narisevan kuluneen takaoven kerran jääneen salaa raolleen, kaihon vapaasti kulkea.
Joinain hetkinä luulit ikävän juurtuneen sinuun. Syvemmälle kuin tämän hetken. Vielä.
Muistojen tulviva arkku ei tyhjene koskaan. Kasvattaa vain itseään yli äyräiden ja sinun koittaessasi allaan kasvaa vertaisekseen. Jaksaaksesi tämänkin kantaa.
Joku jossain ei löydä mitä etsii, liene tiedäkään.
Tämä kaipuu ei sinun päätöksesi koskaan ollut, ole.
sunnuntai, 16. marraskuu 2008
Bare and broken.
Eilen aloitit joulun odotuksen.
Toivon, rauhan ja alkamisen.
Tänään kompastuit taas kipusi mukanaan tuomaan harmaaseen.
Putosit takaisin siihen kuoppaan,
jonka seinillä auringon säteet harvoin risteilevät.
Iltaa kohti
joku koitti nousta oman heikkoutensa ylle
ja kannatella sinua omasta harmaastaan huolimatta.
Etkä voinut olla näkemättä kauneutta katseessaan,
olla suoristamatta taas sieluasi
ja aloittamatta hiljalleen kiipeämään ylös
takaisemmas iltasateen tuoksuun.
Toivon, rauhan ja alkamisen.
Tänään kompastuit taas kipusi mukanaan tuomaan harmaaseen.
Putosit takaisin siihen kuoppaan,
jonka seinillä auringon säteet harvoin risteilevät.
Iltaa kohti
joku koitti nousta oman heikkoutensa ylle
ja kannatella sinua omasta harmaastaan huolimatta.
Etkä voinut olla näkemättä kauneutta katseessaan,
olla suoristamatta taas sieluasi
ja aloittamatta hiljalleen kiipeämään ylös
takaisemmas iltasateen tuoksuun.
perjantai, 14. marraskuu 2008
I don't know how to get there.
Unessasi kaikki on niin kuin pitikin
olet voimakas, päättäväinen ja kaunis.
Liikut kevyesti, lennät käsiesi varassa, eikä kipua ole.
Saat hengittää sitä maailmaa, johon sinut on tarkoitettu,
sellaisena kuin sinut siihen luotiin.
Herätessäsi aamun lämmittämään huomiseen
huokaat syvään tuntiessasi oman kykenemättömyytesi viiltävän olkaasi.
Polte, joka pakottaa jatkuvaa liikettä rakastavan pysähtymään.
Surkastuttaa, harmauttaa, lamauttaa,
särkee pieniksi palasiksi syystuulen väsyttävään ulinaan.
olet voimakas, päättäväinen ja kaunis.
Liikut kevyesti, lennät käsiesi varassa, eikä kipua ole.
Saat hengittää sitä maailmaa, johon sinut on tarkoitettu,
sellaisena kuin sinut siihen luotiin.
Herätessäsi aamun lämmittämään huomiseen
huokaat syvään tuntiessasi oman kykenemättömyytesi viiltävän olkaasi.
Polte, joka pakottaa jatkuvaa liikettä rakastavan pysähtymään.
Surkastuttaa, harmauttaa, lamauttaa,
särkee pieniksi palasiksi syystuulen väsyttävään ulinaan.
perjantai, 14. marraskuu 2008
But these barriers dictate all sight and all sound.
Aika ei ole niin hyvä ystäväsi, että kompastuessasi omaan rajallisuuteesi,
voisit pyöräyttää pyörää eteenpäin ja hypätä suoraan siihen hetkeen,
jolloin kipu on vilkuttanut sinulle hetken hyvästit.
Tämä aika pakottaa sinut kompuroimaan
matelemaan,
kärsimään jokaisen minuutin juuri sen pituisena
kuin se sattuvalle on mitoitettu.
Tässä tyhjässä tilassa
ajan pysäyttäneessä
ikuisuuden mieltä laskevaan maskiin naamioituneessa kivussasi
on sinun opittava elämään uudelleen.
Pienin, hitain askelin.
Opeteltava kaikki alusta
jokainen liike
jokainen uni
jokainen aamu.
Ennen muuta
Itsesi.
voisit pyöräyttää pyörää eteenpäin ja hypätä suoraan siihen hetkeen,
jolloin kipu on vilkuttanut sinulle hetken hyvästit.
Tämä aika pakottaa sinut kompuroimaan
matelemaan,
kärsimään jokaisen minuutin juuri sen pituisena
kuin se sattuvalle on mitoitettu.
Tässä tyhjässä tilassa
ajan pysäyttäneessä
ikuisuuden mieltä laskevaan maskiin naamioituneessa kivussasi
on sinun opittava elämään uudelleen.
Pienin, hitain askelin.
Opeteltava kaikki alusta
jokainen liike
jokainen uni
jokainen aamu.
Ennen muuta
Itsesi.
