Aamun harmaa sade huuhtoo matkaansa odotukset lumesta.
Vesi virtaa taas pitkin katuja, saa ihmiset huokailemaan, kaipaamaan pakkasta.
Syksy ei ole kaunis tammikuussa.
Hämärä on painavampaa, eikä sade tuoksu pakenevalle vihreydelle.
Pimeys upottaa ajatukset, eikä niistä aina löydä uudelleen kiinni.
Pelkkää välitilaa. Matkaa joka ei etene. Mutta johtaa silti jonnekin. Lopulta.

Pitäisi luoda uusi onnen paikka.
Se turva, jossa ajatukset lepäisivät, jossa aina haluaisi olla.
Siinä tunteessa ja tilassa. Mutta toisella tasolla.
Jotta olisi jotain jolla taistella mustia ajatuksia vastaan.
Joka voittaisi aina hyvyydellään, torjuisi kaikki vaarat.
Jonne eksyisi helpommin, eikä haittaisi vaikka jäisi kiinni.
Niin turvallinen ja oma, että antaisi aina suojan.
Kaukana jäisen pimeästä sateesta.